Kuulun niihin eurooppalaisiin, joiden mielestä ei ole yhdentekevää kuka Amerikan Yhdysvaltoja johtaa. Marraskuun ensimmäisen tiistain vaaleissa valituksi tulevalla on johdettavanaan vielä toistaiseksi maailman suurin talousmahti. Tulevan presidentin päätökset voivat olla koko maapallon väestölle siksi onneksi – tai turmioksi. Onhan hänen komennossaan tämän lisäksi yli puolet universumin tunnetuista sotavoimista.…
read moreEri puolilla maailmaa toteutettavissa koulu-uudistuksissa on monia yhteisiä piirteitä. Valinnaisuus, koulujen itsenäisyys ja koulutuksen rahoittaminen mitattujen tulosten perusteella ovat näistä yleisimmät. Globaali koulureformiliike on ottanut oppia monien maiden ideoista. Amerikkalaisten, saksalaisten ja englantilaisten koulutuspolitiikat ovat kaikki muokanneet koulun kehittämistä globalisoituvassa maailmassa. Kenties…
read moreKoulutus on usein näytellyt tärkeää osaa maailman muuttuessa. Teollistuminen edellytti enemmän ja paremmin koulutettua työvoimaa. Itsenäistyvien kansojen menestyminen on rakentunut yleissivistykseen ja ennakkoluulottomaan suvaitsevaisuuteen. Tietoyhteiskunta puolestaan perustuu elinikäisen oppimisen ideaan. Tuoreessa EU:n merkittävimpien kansantalouksien kilpailukykyvertailussa todettiin, että inhimillinen pääoma eli…
read moreSuomalaiset opettajat ja rehtorit ovat tänäkin jouluna antaneet kansakunnallemme hienon lahjan: hyvän koulun kaikille Suomen nuorille. Merkittävää ei ole vain se, että tietäminen ja osaaminen ovat maailman huippua vaan myös se, että tämä erinomaisuus on tasaisesti levinnyt ympäri maata. Huomisen taitojen ja osaamisen suhteen suomalaiset vanhemmat ja nuoret voivat turvallisin mielin rauhoittua joulun viettoon. Koulun…
read moreOppimistulosten kansainvälinen vertaaminen on pannut monen aprikoimaan mistä oppilaiden koulusaavutusten erot mahtavat johtua. Selityksiä on monia. Yksi tällainen on varsinaiseen opetukseen koulujen käyttöön annettu aika. Kouluvuosien kuluessa kadotettuja oppitunteja on nyt alettu etsiä ja samalla löytää syitä oppimisen ongelmiin ajasta, joka kuluu kaikkeen muuhun paitsi uuden opettamiseen ja oppimiseen. Moittiva sormi…
read moreMaailmanpankin pääjohtaja joutuu jättämään pestinsä tämän kuun lopussa epämukavasta syystä. Koskaan ei pääjohtaja ole joutunut vastentahtoisesti lähtemään kesken virkakautensa. Moni on saanut tästä skandaalista aiheen ehdottaa koko instituution lopettamista. Maailmanpankki on pitkään ollut kiistelty mutta nyt se on kenties vaikeammassa tilanteessa kuin koskaan aikaisemmin. Maailmanpankki ei ole pankki sanan…
read moreJos koulutus on kallista, kokeile tietämättömyyttä. Näin todettiin jo silloin, kun koulutuksen tuottavuudesta ei juurikaan puhuttu. Tärkeintä oli, että panokset olivat kohdallaan. Nykyään tilanne on toinen. Tuottavuus, tehokkuus ja tuloksellisuus ovat iskusanoja, joilla koulutuspolitiikkaa ja myös koulujen käytäntöjä yhä useammin ohjataan. Rahalaitoksessa työskentelevälle tässä ei ole mitään outoa. Rahalla…
read moreMoni suomalainen rauhoittuu kristillisen luomakunnan tärkeimpään juhlaan. Toisille Joulu on rauhan etsimisen aikaa, kovin monille se merkitsee lähinnä materiaalisia asioita – kiireessä ostetun, usein Kiinassa valmistetun tavaran vaihtamista sekä kyltymättömän ruokahalun taltuttamista tänä yltäkylläisyyden aikana. Useimmille amerikkalaisille Joulu on vuoden juhlapyhistä vähemmän tärkeä. Kiitospäivä, heinäkuun…
read moreJuuri ilmestynyt World Development Report on omistettu nuorten näkökulmalle tulevaisuuden kehityskysymyksissä. Raportissa todetaan jo ennestään tunnettu tosiasia, että kehitysmaiden talouskehitys riippuu olennaisesti nuorten osallistumisesta koulutukseen sekä tarjolla olevan koulutuksen laadusta. On turvallista väittää, että suomalaisen yhteiskunnan nopea kehitys ja taloutemme kansainvälinen kilpailukyky ovat pitkälle…
read more