Jos koulutus on kallista, kokeile tietämättömyyttä. Näin todettiin jo silloin, kun koulutuksen tuottavuudesta ei juurikaan puhuttu. Tärkeintä oli, että panokset olivat kohdallaan. Nykyään tilanne on toinen. Tuottavuus, tehokkuus ja tuloksellisuus ovat iskusanoja, joilla koulutuspolitiikkaa ja myös koulujen käytäntöjä yhä useammin ohjataan.
Rahalaitoksessa työskentelevälle tässä ei ole mitään outoa. Rahalla pitää saada aikaan se, mitä sillä on tarkoitettu aikaan saatavaksi. Indikaattorit ja mittarit ja muut varmistavat, että ei tehdä pelkästään oikeita asioita ja tehdään ne myös oikein. Ekonomistin maailmankuva ja koulutusekspertin ajattelu kohtaavat silloin, kun tehokkuusideologiaa viedään koulutuksen kehittämiseen. Usein käy niin, että kuilu näiden kahden näkemyksen välillä on melkoisen leveä ja usein myös syvä.
Kenties paras esimerkki markkinatalouden mallien soveltamisesta koulutukseen on tilivelvollisuusajattelu. Sen mukaan koulutuksen laatua ja tehokkuutta voidaan parantaa panemalla koulut tilille siitä, että oppilaat oppivat mitä koulussa tavoitteiksi on asetettu. Sitten otetaan käyttöön porkkana ja keppi. Kun tulosta syntyy, siitä palkitaan – yleensä rahalla. Jos homma ei onnistu, niin sitten kärsitään. Joissakin maissa on menty niin pitkälle, että heikkoja tuloksia tuottava oppilaitos annetaan yksityisen firman hoidettavaksi.
Monien mielestä tämä on ihan järkeenkäypää logiikkaa. Toki on niin, että yhteisiä resursseja tulee käyttää järkevästi ja harkiten. Mitä paremmin todelliset koulutuksen kustannukset tunnetaan, sitä helpompi on varmistaa varojen kohdentuminen oikeisiin asioihin. Ongelmaksi on kuitenkin muodostunut se, mitä koulutuksen tuloksella ymmärretään. Valmistuneita tai systeemin läpikävelleitä on helppo laskea. Vaikeampi on sen sijaan tietää, kuinka hyvillä tiedoilla, taidoilla ja erityisesti asenteilla koulutuksensa päättävät elämäänsä eteenpäin jatkavat.
Maailmalla on kirveleviä esimerkkejä tuottavuusindikaattoreihin tuijottamisen vaaroista. Ugandaa pidetään yhtenä kehityksen mallimaana Afrikassa. Muutamassa vuodessa se on saavuttanut lähes universaalin perusopetukseen osallistumisen asteen. Joitakin vuosia sitten vain puolet ugandalaisista lapsista kävi peruskoulun. Arviointiraporteissa kehitys näyttää siis hyvältä. Todellisuudessa tilanne on kuitenkin toinen. Koulujen ja luokkien koot ovat kasvaneet uusien oppilaiden myötä niin suuriksi, että opetuksen taso on monissa kouluissa romahtanut olemattomiin.
Armeniassa koulutuksen taloustieteilijät laskivat jokin aika sitten, että koulujärjestelmän oppilas/opettaja-suhde on liian pieni. Yhtä opettajaa kohti oli 11 oppilasta, kun vastaava suhde kehittyneimmissä maissa on noin 16 oppilasta per opettaja. Yhdeksi tunnusluvuksi koulureformissa valittiin oppilas/opettaja-suhteen nostaminen kansainväliselle tasolle. Armenia on vuoristotasavalta ja sen kouluverkko on tiheä kuin Suomessa parhaina vuosina. Nyt kun tämä tuottavuustavoite on saavutettu, on sen seurauksena 10 000 opettajaa siirretty syrjään, usean oppiaineen opetus vähentynyt ja moni kyläkoulu kadonnut. Opettajien työmoraali on pohjalukemissa.
Koulutuksen taloustiede on Suomessa perinteisesti ollut sivuroolissa, kun koulutuksen tutkimuksesta on keskusteltu. Muualla sen sijaan koulutusekonomistit ovat olleet keskeisiä vaikuttajia kansallisissa koulureformeissa. Meillä joudutaan lähivuosina vakavasti pohtimaan miten koulutuksen käyttöön osoitetut julkiset resurssin parhaiten käytetään. Yhä useamman osallistuessa julkisesti maksettuun koulutukseen on nykyisenlainen rahoitusmalli käymässä ahtaaksi. Taloustiede antaa tähän keskusteluun tarpeellisen ulottuvuuden.
Koulutuksen tehokkuutta lisättäessä on yksi asia kuitenkin nostettava ylitse muiden: koulun tavoitteet. Ennakoimaton tulevaisuus ja nopeasti muuttuva tietoyhteiskunta edellyttävät tiedollisen oppimisen lisäksi erityisesti asenteiden ja uusien ajattelutapojen oppimista. Näiden mittaaminen on hankalaa, ainakin nykyisin käytössä olevilla arviointijärjestelmillä. Suomen kilpailukyky perustuu jatkossakin luovasti ajatteleviin ja ennakkoluulottomiin ihmisiin, joilla on hyvä yleissivistys ja perusrehellinen työmoraali. Vinoon asennettu koulutuksen tuottavuusohjelma saattaa aiheuttaa peruttamattomia ongelmia koulutuksen laadulliseen toimivuuteen. Siksi jatkuva vuoropuhelu koulutuspoliitikkojen, koulun kehittäjien, koulutuksen taloustieteilijöiden ja opettajien kesken on tulevaisuuden luomisessa avainasemassa.