Eri puolilla maailmaa toteutettavissa koulu-uudistuksissa on monia yhteisiä piirteitä. Valinnaisuus, koulujen itsenäisyys ja koulutuksen rahoittaminen mitattujen tulosten perusteella ovat näistä yleisimmät. Globaali koulureformiliike on ottanut oppia monien maiden ideoista. Amerikkalaisten, saksalaisten ja englantilaisten koulutuspolitiikat ovat kaikki muokanneet koulun kehittämistä globalisoituvassa maailmassa.
Kenties tunnetuin yksittäinen koulureformi, Education Reform Act eli ERA, täyttää tänä vuonna 20 vuotta. Margaret Thatcherin johtama konservatiivihallitus päätti vuonna 1988 tästä lakiuudistuksesta, joka vaikutti Englannissa ja Walesissa koulujen toimintaan radikaalisti. ERA on ollut monen maan päättäjille ja kehittäjille esikuva, myös meillä Suomessa.
ERA perustui yksinkertaiseen logiikkaan: (1) kilpailun lisääminen parantaa koulujen laatua ja tuloksellisuutta samalla tavalla kuin kilpailun vapauttaminen edistää talouden tuottavuutta; (2) jotta koulut voisivat aidosti kilpailla keskenään niiden itsemääräämisoikeutta pitää lisätä; (3) vanhempien tulee voida päättää missä koulussa heidän lapsensa oppinsa saavat; ja (4) voidakseen valita vanhemmat tarvitsevat vertailtavissa olevaa tietoa oppimistuloksista ja koulujen toiminnasta suhteessa yhtenäiseen opetussuunnitelmaan.
Englannissa ERA toi vanhemmille valinnaisuutta, kouluille vapautta ja valtiolle lisää valtaa päättää mitä ja miten kouluissa opetetaan ja opiskellaan. Keskitetty valtakunnallinen opetussuunnitelma takasi sen, että jokaisessa julkisessa koulussa opetuksen tavoitteet perustuivat yhtenäisiin standardeihin. Oppilaiden jatkuva ulkopuolisten toteuttama testaaminen puolestaan tuotti vanhemmille ja päättäjille tietoa koulujen hyvyydestä. Uusi koulutuksen rahoitusjärjestelmä takasi sen, että koulut saavat budjettinsa oppilasmäärän mukaan. Kiristynyt kilpailu koulutusmarkkinoilla näkyi heti kaikissa valtion ylläpitämissä kouluissa Englannissa ja Walesissa.
Tämä uusliberalistiseksi nimetty konservatiivinen koulureformi sai lisävauhtia Tony Blairin työväenpuoleen valtaantulon myötä. Koulujen ja opettajien tilivelvollisuutta viranomaisille vahvistettiin lisäämälläoppilaiden testaamista ja koulujen tarkastamista. Oppimistulosten uskottiin paranevan ja eri sosiaaliryhmien välisen suorituskuilun toivottiin kapenevan. Osalle opettajista tämä oli kuitenkin liikaa ja moni alkoi etsiä elinkeinoaan muualta. Yliopistojen oli aikaisempaa vaikeampi houkutella opiskelijoita opettajankoulutukseen. Moni perhe valitsi yksityiskoulun varmistaakseen lapsilleen paremman opetuksen ja tulevaisuuden.
Nyt kaksi vuosikymmentä ERA:n voimaatulon jälkeen on sopiva hetki kysyä mitä tällä koulu-uudistuksella on saatu aikaan. Kiistatta se on innoittanut tutkijoita eri puolilla maailmaa tutkimaan koulutusta, sen kehittämistä ja vaikuttavuutta uudella tavalla. Näiden tutkimusten perusteella ei kuitenkaan ole näyttöä siitä, että oppimistulokset olisivat parantuneet tai että erot hyvin ja heikosti menestyvien koululaisten välillä olisivat kaventuneet. OECD:n PISA-tutkimuksen mukaan englantilaisten 15-vuotiaiden osaaminen kaikilla mitatuilla mittareilla on laskenut vuodesta 2000.
Myös Suomen opetushallinnossa seurattiin ERA:n toimeenpanoa tarkkaavaisesti. Mallia käytiin hakemassa niin vuoden 1994 opetussuunnitelmatyöhön, koulujen profiloitumiseen kuin kansallisen koulutuksen arviointijärjestelmän kehittämiseen. Kouluja kannustettiin erikoistumaan ja markkinoimaan itseään valistuneille kuluttajille. Meillä uskottiin Englannin mallin mukaan informaatio-ohjaukseen ja pohdittiin tähän liittyen koulutuksen tuloksellisuutta ja erilaisten oppimisen arviointijärjestelmien sopivuutta suomalaiseen kouluun. Aika loppui kuitenkin kesken. Vuoden 2000 PISA-tulokset osoittivat, että radikaalien muutosten perusteleminen saattaa olla hankalaa.
20 vuotta on tarpeeksi osoittamaan, että liikemaailman teoriat ja ajattelutavat toimivat vain harvoin koulumaailmassa. Kilpailuun perustuvasta koulutusmarkkina-ajattelusta on kokemuksia myös Uudessa Seelannissa, Yhdysvalloissa, Australiassa ja joissakin Kanadan provinsseissa. Yhteinen johtopäätös on, että koulureformin keskittyessä hallinnon ja rakenteiden muuttamiseen, uudistuksen tärkeimmät tavoitteet jäävät saavuttamatta. Koulutuksen tuottavuus saattaa nousta ja tuloksellisuus parantua mutta oppilaat eivät opi paremmin eivätkä opettajat sitoudu koulujensa markkinavetoiseen kehittämiseen. Suomessa on ymmäretty pitää oppimista koulun tärkeimpänä asiana. Siksi koulun kehittämisen tulee meillä jatkossakin perustua koulujen ja opettajien yhteistyön vahvistamiseen ja turhan kilpailun vähentämiseen.