Peruskoululaisten hyvä kansainvälinen menestys on nostanut esiin ajatuksen koulutuksesta yhtenä Suomen vientituotteena. On totta, että suomalainen koulutus herättää tällä hetkellä maailmalla suurta kiinnostusta. On myös niin, että meillä on keksitty koulutusratkaisuja, joilla saattaisi hyvinkin olla kysyntää muualla. Mutta kuten kansainvälisillä markkinoilla toimivat myyntimiehet hyvin tietävät, on matka ideasta menestystuotteeksi usein vaivalloisen pitkä.
Koulutuspalveluiden osuus Suomen ulkomaanviennistä on häviävän pieni. Jos maamme koko ulkomaankaupan suuruus vuonna 2010 oli noin 50 miljardia euroa, arvioidaan siitä koulutuspalveluiden osuudeksi viisi miljoonaa euroa. Tämä vastaa alle puolta promillea Suomen palveluiden kokonaisviennistä. Tavoitteeksi on asetettu koulutuksen ja osaamisen viennin osuuden merkittävä kasvu Suomen ulkomaankaupasta vuoteen 2015 mennessä.
Koulutuskaupan mahtimaita ovat Yhdysvallat, Englanti, Australia ja Uusi-Seelanti. Esimerkiksi Australiassa koulutuksen osuus vientiin menevistä palveluista on yli kolmannes. Vuonna 2010 koulutuskaupan viennin arvo Australiassa oli 16 miljardia euroa. Kaksi kolmasosaa siitä muodostui maahan tulleiden ulkomaisten opiskelijoiden maksamista elin- ja matkustuskustannuksista ja loppu lukukausimaksuista.
Suomessa on yritetty keksiä keinoja koulutuskaupan vauhdittamiseksi. Korkeakoulujen meneillään olevan EU:n ulkopuolisista maista tulevia opiskelijoita koskevan lukukausimaksukokeilun on tarkoitus selvittää millaisia mahdollisuuksia Suomessa olisi myydä Australian tapaan korkeakoulututkintoja ulkomaalaisille. Samaan aikaan on etsitty myytävää myös peruskoulusta. Tämä on luonnollista siksi, että koulutuksemme maailmanmaine lepää peruskoulun varassa.
Peruskoulu on kuitenkin vaikeasti tuotteistettava myyntituote. Se on vahvasti kansallisiin arvoihin, kulttuuriin ja yhteiskunnan muihin palveluihin sidottu instituutio. Mikäli uskotaan, että peruskoulun kansainvälinen kilpailukyky perustuu korkeasti koulutettuihin opettajiin, vahvoihin pedagogisiin johtajiin ja laaja-alaiseen opetussuunnitelmaan ilman ulkoista testausjärjestelmää, on peruskoulun kaltaisen kokonaisuuden siirtäminen muualle hankalaa.
Talouden näkökulmasta suomalaisen koulutuksen ja osaamisen kaupallinen hyödyntäminen onnistuu parhaiten korkeakoulututkintoja, ei peruskoulua myymällä. Otetaan tavoitteeksi vaikkapa 500 miljoonan euron vuotuinen koulutuskauppa. Se tarkoittaisi noin 20 000 maksavaa ulkomaista korkeakouluopiskelijaa, jos lukukausimaksu olisi keskimäärin 10 000 euroa opiskelijaa kohden ja opiskelijat kuluttaisivat rahaa elämiseen 15 000 euroa vuodessa. Tuo summa edustaisi viittä prosenttia Suomen viemistä palveluista. Suomalaisesta peruskoulusta ei vastaavaa vientituotetta saa millään aikaiseksi.
Peruskoulun tuotteistamisen ja myymisen sijaan kannattaisi nyt panostaa sen jatkuvaan uudistamiseen. Suomalaisen koulutuksen hyvä maine maailmalla kestää tai sortuu peruskoulun myötä. Suomalaisen korkeakoulutuksen kansainvälistä vetovoimaa on jo nyt vahvistettu hyvien PISA-tulosten avulla syntyneillä positiivisilla mielikuvilla. Siksi varhaiskasvatusta ja perusopetusta tulisi ajatella ennen muuta suomalaisen koulutusbrändin vahvistajina eikä niinkään myytävinä kauppatavaroina.
On huolestuttavaa huomata, että suomalaisessa peruskoulussa ollaan muuttamassa sellaisia asioita, jotka ovat tehneet koulutuksestamme kansainvälisesti vetovoimaisen. Ehdotus peruskoulun tuottavuuden mittaamisesta ja oppilaiden testaamisesta päättökokeineen perustuu teknokraattiseen tehokkuuskäsitykseen, kapeaan koulutuksen vaikuttavuuden käsitteeseen ja heikkoon muutoksen tutkimuksen tuntemiseen. Kansallisten kokeiden aiheuttamiin vaikutuksiin voi tutustua vaikkapa naapurimaidemme koulujärjestelmissä. Peruskoulun oppiainejakoisuuden vahvistaminen ja muodollisen opetuksen lisääminen vievät suomalaista peruskoulua etäämmälle sellaisesta tulevaisuuden koulusta, joka myös jatkossa voisi toimia mallina muille ja siten suomalaisen korkeakoulutuksen kansainvälistymisen edistäjänä.