Vielä kymmenen vuotta sitten Suomea pidettiin koulutuksen mallimaana. Maailman tiedotusvälineet raportoivat erinomaisista kouluista ja ministerit kävivät ottamassa oppia viisaasta politiikanteosta. Suomen julkisuusdiplomatia lepäsi koulutuksen varassa. Tuolloin kaikki tämä oli itsestään selvää – näin sen pitääkin olla.
Jälkikäteen tarkasteltuna tuossa ajassa huomiota herättää se, että Suomessa ei tarkkaan tiedetty mihin hyvä menestys kansainvälisissä kouluvertailuissa perustui. Uskottiin, että suomalainen opettajankoulutus selittää hyvät oppimistulokset ja sitä seuranneen maailmanmaineen. Koska opettajilta edellytettiin maisterintutkintoa, koulutuspaikoista käytiin kovaa kilpailua.
Toinen mielenkiintoinen havainto on se, ettei Suomessa tuolloin täysin ymmärretty kuinka merkittävä asia maailmalla ylistetty peruskoulutus pienelle kansakunnalle oikeastaan oli. Vaikka koulutusta on meillä aina pidetty hyvinvoinnin ja kansainvälisen kilpailukyvyn edellytyksenä, ei sen arvo tosipaikan tullen ollut muita yhteiskunnallisia palveluita merkittävämpi. 2010-luvulla alkanut eurooppalainen talousahdinko koitui lopulta myös Suomen julkisen sektorin kohtaloksi. Koulutus joutui muiden lailla luopumaan omastaan ja mukautumaan uuteen todellisuuteen.
Vuosikymmenen puolivälin jälkeen oppimistuloksia vertailevat kansainväliset tutkimukset pudottivat Suomen takaisin keskikastiin. Oppilaiden oppimisen väliset erot koulujen välillä olivat kolminkertaistuneet 2000-luvun alkuun verrattuna. Suomalaiset pojat olivat tipahtaneet lukutaidossa kansainvälisen keskiarvon alapuolelle. Lukion päättövaiheen opiskelijoiden ajatteluntaitoja mittava tutkimus ei antanut meistä paljon lohdullisempaa kuvaa. Ja kaiken kukkuraksi korkeakouluopiskelijoiden osaamista vertaileva eurooppalainen selvitys jätti suomalaiset nuoret akateemiset kauaksi kärjestä.
Suomessa vastattiin näihin taantumuksen signaaleihin kuten monissa muissa maissa parikymmentä vuotta aikaisemmin OECD:n julkistaessa ensimmäiset PISA-tulokset. Oppituntien määrää lisättiin perusoppiaineissa, koulujen opetussuunnitelmat korvattiin kansallisilla standardeilla, aloitettiin kaikkien oppilaiden testaaminen kolmannella, kuudennella sekä yhdeksännellä luokalla, ja opettajien ansiot sidottiin näihin oppilaiden testituloksiin. Niukkenevien resurssien takia päätettiin avata ovet kansainvälisille yrityksille ja sijoittajille. Monikansalliset mediayritykset ja teknologiatalot investoivat pian Suomen koulujärjestelmään, vaikka voittomarginaalit Suomessa ovat pienet.
Ensimmäisenä koulutuspalveluiden tarjoamisen aloitti Suomessa Googlen ja You Tuben luomus GlobalTeacher. Sen maailmalla laajalle levinnyt tuote ’Learning24’ teki mahdolliseksi peruskoulun koko oppimäärän opiskelun digitaalisten välineiden avulla, nopeasti ja tehokkaasti. Oppilaat käyvät koulussa mutta opettajia ei enää juurikaan tarvita. Ylemmillä luokilla huomattava osa opiskelusta voidaan tehdä kotoa käsin. Virtuaaliset valmentajat ja opinto-ohjaajat huolehtivat siitä, että jokainen oppilas edistyy oman henkilökohtaisen suunnitelmansa mukaisesti.
Tänä päivänä Suomi on osa globaalia kouluverkkoa, jossa niin opetuksen sisällöt kuin niiden omaksumisen kautta saavutettavat tutkinnot ovat samanlaisia kaikkialla maailmassa. Kymmenessä vuodessa perusopetuksen kustannukset ovat pienentyneet kolmanneksen vuoden 2011 tasoon nähden. Moni kunta selviytyy koulutuspalveluiden tarjoamisen velvoitteestaan ylläpitämällä yhtä peruskoulua, jossa toimii teknologiaosasto, muutama opettaja ja järjestyksenvalvoja. On toki niitä, jotka haikailevat vanhaa koulua – oppilaiden hälinää, koulun kellon pirinää ja opettajien kasvattavaa huolenpitoa. Toiset toivonsa menettäneet miettivät miten tähän pisteeseen on tultu.
Sanomalehden kolahdus eteisessä herättää minut hikisenä ja lakanoihin sotkeutuneena. On Saanan päivä herran vuonna 2011. Olinko nähnyt enneunen vai oliko kaikki vain mielikuvituksen villiä pilaa? Kestää hetken, että saan koottua ajatukset uuteen työviikkoon. Uni ei kuitenkaan jätä rauhaan: Olisiko se kuitenkin mahdollista?
Aamiaispöydässä avaan sanomalehden. Otsikot vilistävät silmissä: ”Kouvolasta katoaa koulutus”, ”Videoyhteydellä kouluun vaikka sängystä” ja ”Yli 2000 opettajaa saattaa lähteä”. Suljen lehden ja avaan aamun sähköpostin. Ensimmäisenä on kutsu Digital Learning Day –tapahtumaan 1. helmikuuta 2012 Washingtonissa. Taidan jättää väliin ja kirjoittaa teille vielä yhden kolumnin suomalaisen koulun muuttamisen välttämättömyydestä.