Joulun juhlintaan käydään epävarmuuden ympäröiminä. Kysymys ei ole ainoastaan omasta tulevaisuudesta vaan koko maailmantalouden tilasta. Markkinatalouden mallimaat ovat viime kuukausina avokätisesti ojentaneet veronmaksajien varoja epäonnistuneiden yksityisten pankkien ja suuryritysten pelastamiseksi. Surkuhupaisaa on amerikkalaisten autonvalmistajajättien nöyristely kansalaistensa rahakirstun vartijoiden edessä. Näiden tapahtuneiden pääomasiirtojen perusteella on helppo ennakoida, että lähivuosina ei koulun kehittämistä tulla julkisella rahalla tukemaan.
Sanotaan, että kaikella on hintansa. Kun edellä mainittuja historiallisia valtioiden tukiaisia yksityisille suuryrityksille seuraa sivusta on hyvä muistaa, kuinka nihkeitä rikkaiden maiden päättäjät ovat olleet köyhyyden vähentämiselle tai koulutuksen kehittämiselle erityisesti vähävaraisimmissa maissa. Tänä jouluna edelleen yli 100 miljoonaa lasta odottaa pääsyä peruskouluun. Pelkästään Citibankille luvatulla julkisella avustuksella voitaisiin tarjota peruskoulutus kaikille vuoteen 2015 mennessä.
Koulutusta pidetään edelleen usein pikemminkin kustannuksena kuin investointina. Siksi ajatellaan, että koulutus on yhteiskunnalle ja sen veronmaksajille kallista. On niitäkin, jotka vaativat että koulutuksen kustannukset tulisi jokaisen koulutettavan maksaa itse. Tuottavuusohjelmien aikaan yksikköhinnat ja tehokkuusindikaattorit ovat tuoneet taloudellisuuden näkökulman myös kouluihin. Koulutus tulisi kuitenkin nähdä investointina, jolla on sekä kansallinen että globaali hyvän edistämisen ulottuvuus. Paremmin koulutettu maailma auttaa yhteisten ongelmien, kuten ilmastonmuutoksen ja sarastavan talouskriisin ennaltaehkäisemisessä ja ratkaisemisessa.
Suomalainen koulu paistattelee edelleen maailmanmaineessa. Meikäläisten koulutusajattelua sovelletaan jo Kiinassa, Kosovossa ja Japanissa. Sairastavan yhteiskunnan näyttämöksi toisinaan joutunut koulumme on murheellisista tapahtumista huolimatta edelleen muille maille ihailtu ja tavoiteltu malli. Erityisesti suomalaisten opettajien korkea ammattitaito ja moraali herättävät ansaitusti ihailua.
Markkinataloudessa ajatellaan, että pitää takoa kun rauta on kuumaa. Suomalaiset koulutusosaamisen kauppiaat ovat esittäneet, että koulumme erinomaisuutta kannattaisi nyt käyttää hyväksi paketoimalla se maailmalla myytäviksi tuotteiksi. Ongelma on, että kenelläkään ei ole varmuutta siitä, mitkä meillä toimiviksi todetut koulutusratkaisut toimivat muualla. Voidaanko esimerkiksi suomalaista hyvin omaperäistä opettajankoulutusta tai luokatonta lukiota soveltaa sellaisissa maissa, joissa koulutuskulttuuri perustuu erilaisiin lähtökohtiin? Ja onko koulutusinnovaation ostajalla palautusoikeus, ellei ostettuun tuotteeseen ollakaan tyytyväisiä?
Koska koulutuksesta on tullut markkinatuote, on sitä koskevan osaamisen myyminen tietenkin loogista. Mutta eikö voisi ajatella myös niin, että ihmiseksi kasvattamisen ja opettamisen ymmärtäminen on humaani moraalinen velvoite samalla tavalla kuin hyvän edistäminen elämässä? Suomella on hyvä maine pyyteettömänä kehitysyhteistyökumppanina. Siksi voisimme mainiosti ottaa koulutusosaamisen jakamisen maailmalla entistä vahvemmin osaksi yleistä globaalin hyvinvoinnin ja turvallisuuden parantamisstrategiaamme.
Moni miettii joulupaketteja avatessaan, että mikä oikeastaan on lahjan antamisen merkitys. Lahjaa antaessa tulee harvoin miettineeksi mitä toinen ihminen todella tarvitsee. Rakastavan yhteisön – ja miksei myös hyvinvointiyhteiskunnan – keskeinen periaate on auttaa muita olemaan enemmän kuin mitä he ovat, ajattelematta ensisijaisesti omaa etua. Tässä on kestävän humaanin kumppanuuden ydin: auttaa muita onnistumaan oman edun tavoittelun sijaan. Koska meillä on maailmanmainio koulu, voisimme hyvin jakaa omaa osaamistamme jatkossakin kumppanuuden muodossa, ei myyntivoittoja tavoittelevana kauppatavarana.
Ensi vuonna maailma siirtyy uuteen aikaan. Kansantalouksien alamäki pakottaa monet miettimään asioiden tärkeysjärjestyksen uudelleen. Valkoisen Talon isännäksi astuu uusi mies, jonka harteilla lepää uskomaton odotusten taakka. Toivottavasti nämä muutokset saavat aikaan liikettä myös niissä, jotka tuottavuusvimma ja kaiken kaupallistaminen on ajanut oman edun tavoitteluun yhteisen hyvän edistämisen asemesta.