TASAVALLAN presidentti Alexander Stubb opasti vaalikampanjansa aikana opiskelijoita: “Lukekaa kirjaa yksi tunti päivässä, liikkukaa yksi tunti päivässä ja rajoittakaa sosiaalinen media yhteen tuntiin päivässä.”
Tämä on viisas neuvo, joka on hyvä pitää mielessä, kun koulut alkavat tällä viikolla. Suomalaiset päättäjät valmistelevat lainsäädäntöä, jolla tiukennetaan oppilaiden älypuhelimien käytön rajoituksia kouluissa. Viime aikoina on esimerkiksi puhuttu kännykkäkiellon satunnaiskokeiluista.
Digitaaliteknologia voi olla positiivinen voima nuorten elämässä, mutta älylaitteiden ja erityisesti sosiaalisen median käyttöön tarvitaan terveelliset rajat lapsille ja nuorille.
Unescon viime vuonna tekemän selvityksen mukaan digitaaliteknologian lisäarvosta koulutuksessa ei ole paljon vankkaa näyttöä. OECD:n mukaan teknologian liiallinen käyttö opiskelussa heikentää oppilaiden suorituksia.
Nämä havainnot ovat saaneet esimerkiksi Ruotsin kääntämään kelkkansa koulujen digitalisoinnissa ja palaamaan takaisin fyysisiin oppikirjoihin sekä kynään ja paperiin.
Suomessa viimeisen vuosikymmenen aikana toteutettu kouluopetuksen digitalisoinnin tie ei ole onnistunut. Oppilaiden omien ja koulun tarjoaminen digilaitteiden käyttö on kouluissa jatkuvasti lisääntynyt samaan aikaan kun lukutaito ja muut oppimistulokset ovat heikentyneet.
MITÄ asialle pitäisi tehdä? Älypuhelimien käytön kieltäminen koulupäivän aikana olisi ensimmäinen askel, mutta se ei yksin riitä.
Ensinnäkin on järjestettävä parempaa digitaalisen hyvinvoinnin opetusta. Lapsille pitäisi konkreettisesti opettaa kuinka digilaitteita käytetään vastuullisesti, terveellisesti ja tehokkaasti koulussa sekä vapaa-ajalla.
Digitaaliseen hyvinvointiin kuuluu myös digilaitteiden liiallisen tai vääränlaisen käytön riskien tunnistaminen. Koulujen tulisi opettaa laitteiden käytössä itsesäätelyä ja omien tottumustensa hallintaa. Yksi perustaidoista on oppia laittamaan laitteet pois, kun niitä ei tarvita.
TOISEKSI, digitalisaatiota kouluissa tulisi kehittää tutkimustietoon pohjaten. Digitaalisia välineitä tulisi hyödyntää vain silloin, kun niiden myönteisestä vaikutuksesta on tutkimusnäyttöä.
Ei ole esimerkiksi tutkimustietoa, joka tukisi fyysisten oppikirjojen laajamittaista poistamista kouluista, kuten monissa kouluissa tapahtunut.
Digiloikka tehtiin hallitsemattomasti.
Älylaitteet ja tekoäly voivat järkevästi käytettyinä syventää ja tehostaa oppimista. Suomessa digiloikka on kuitenkin tehty hallitsemattomasti ja ottamatta huomioon, onko tehdyille uudistuksille ollut uskottavia perusteita.
KOLMANNEKSI, Suomen tulisi harkita kansainvälisen koulutuksen tietopankin perustamista.
Opetus- ja kulttuuriministeriö on aiemmin puolustanut digilaitteiden käyttöön liittyviä käytäntöjä Suomessa toteamalla, että digitaalisuus vaikuttaa myös esimerkiksi Virossa ja Japanissa, joissa ei ole koettu Suomea vastaavaa oppimistulosten laskua.
OECD:n mukaan näiden maiden oppilaat käyttävät kuitenkin huomattavasti vähemmän aikaa digitaalisten laitteiden käyttöön koulussa kuin Suomessa, missä 40 prosenttia oppilaista sanoi digilaitteiden häiritsevän matematiikan opiskelua.
Vastaava luku OECD-maissa on 30 prosenttia. Virossa se on 28 ja Japanissa vain 4 prosenttia. Japanissa älypuhelinten käyttö on kielletty kouluissa vuodesta 2009 lähtien, ja oppilaiden pääsy muille kuin opiskeluun liittyville internet-sivuille on rajoitettu.
Suomi voisikin kerätä maailmalta digilaitteiden käytöstä syntyneitä kokemuksia tietopankkiin, jota se hyödyntäisi omissa kouluissaan. Samalla Suomen tulisi jakaa omat ideansa ja ryhtyä suunnannäyttäjäksi opetuksen uudistamisessa nopeasti digitalisoituvassa maailmassa.
Julkaistu Helsingin Sanomissa 7.8.2024