Suomi tunnetaan täällä Atlantin takana melko huonosti. Parhaimmillaan meidät paikannetaan Euroopan pohjoisosiin, huonoimmillaan Suomesta ei olla koskaan kuultukaan. Nokia on monien mielestä japanilainen, joulupukki ruotsalainen ja sauna venäläinen. Suomesta joskus kuulleet ihmettelevät kuinka pitkän pimeyden ja kylmyyden keskellä voi selväjärkisenä asua ja elää.
Mutta maailman asioista paremmin perillä olevat pitävät Suomea ihmemaana. Taloudellisen kilpailukyvyn, teknologian, ympäristötietoisuuden ja hyvän hallinnon mittareilla meidät on noteerattu maailman huipulle. Salonen, Vänskä ja Saraste ovat kulttuurin kuluttajien keskuudessa kirkastaneet Suomikuvaa. Teemu ja muut jääkiekkoilijat tunnetaan urheilupiireissä. Lähes kaikki Suomessa vierailleet pitävät suomalaisia vieraanvaraisina ja maatamme kauniina.
Tänä vuonna on Suomesta kerrottu amerikkalaisessa mediassa näkyvästi ja myönteisesti. Paikallinen sanomalehti Washington Post, jota muuten luetaan täällä päivittäin niin Valkoisessa Talossa kuin eri virastoissakin, raportoi suomalaisista kuluneen kesän aikana useamman kerran (blogs.washingtonpost.com/finlanddiary). Maan muutkin valtalehdet, kuten New York Times ja Los Angeles Times sekä Kanadan suurin päivälehti Globe&Mail kertoivat pienen Suomen saavutuksista. ”Focus on Schools Helps Finns Build a Showcase Nation” ja ”Everything I really need to know I learned in Helsinki” jäivät otsikkoina monien mieliin.
Oppilaat ja opettajat ovat juosseet Suomea maailmankartalle siinä missä suomalaiset teknologian huippuyritykset ja kulttuurin kiintotähdetkin. Suomalaisten nuorten menestyminen kansainvälisissä osaamisvertailuissa tunnetaan täällä hyvin. Nyt tiedetään sekin, että pienissä kouluissa ja kohtuullisen kokoisissa luokissa opitaan hyvin ja osataan olla sopuisasti. Monille on tullut selväksi, että suomalainen opettaja on saanut paremman koulutuksen ammattiinsa kuin useimmat opettajat täällä.
Koulutuksemme maine ei ole levinnyt pelkästään sanomalehtien välityksellä. Oppiminen on erottamaton osa taloudellisen kilpailukyvyn ja hyvinvointivaltion ylläpitämistä. Siksi liike-elämän seminaareissa ja poliittisissa kokouksissa on usein käytetty Suomea mallina maasta, jossa koulutuksen avulla on onnistuttu parantamaan koko kansan elämisen laatua.
Monet ovat päättäneet lähteä paikanpäälle katsomaan millainen on maa, jossa kasvaa maailman osaavin nuoriso. Kouluissa ja virastoissa on vieraillut tuhansia pyhiinvaeltajia etsimässä hyvän koulutuksen salaisuutta. Maailman rehtorijärjestön konventissa Kapkaupungissa puhunut OECD:n koulutusosaston johtaja Barry McGaw sanoi, että suomalaisten menestyminen koulutusvertailuissa on vaikuttanut ulkomaalaisten kiinnostuksen Suomea kohtaan niin, että koululaitokselle voidaan pian myöntää matkailunedistämispalkinto.
Kaikki eivät kuitenkaan mukisematta niele uutisoituja juttuja Suomen koulun hyvyydestä. Täällä epäillään, että huipputulokset PISA-vertailuissa johtuvat yhteiskuntamme homogeenisuudesta. Tai siitä, että meitä suomalaisia on niin vähän. On myös väitetty, että testikysymykset ovat erityisen suosiollisia suomalaisille oppilaille ja opettajille. Hullunkurisin kuulemani vakavalla mielellä esitetty mielipide on, että pitkän pimeän kauden aikana suomalaisilla nuorilla ei ole muuta tekemistä kuin lukea läksyjä.
Kesällä Helsingissä lomaillessani kuulostelin kotimaan tapahtumia myös vierailijan korvin. Opettajankoulutusta supistetaan. Yliopistoja tulisi karsia. Määrärahoja supistetaan. Kouluja lakkautetaan. Opettajia kiusataan. Virkamiehiä kierrätetään. Näiden kesän uutisotsikoiden perusteella meillä ollaan kriisissä eikä menestyksen onnelassa. Toisaalta, jos näitä vertaa täällä käytävään koulutuskeskusteluun, niin asiat näyttävät meillä olevan kaikesta huolimatta hyvin.
Syyskuun helteiden keskellä kotimme ilmastointilaite lakkasi toimimasta. Kaiken taitavan naapurin apu ei tällä kertaa riittänyt ja siksi soitin paikalle huoltomiehen. Ystävällinen ja puhelias LVI-teknikko oli tullut vuosia sitten El Salvadorista Yhdysvaltoihin onnea etsimään. Hän kysyi mistä olen kotoisin, kun puheessa ei ole amerikkalaista aksenttia. Sanoin varovasti, että Pohjois-Euroopasta. ”Ai Ruotsista?”, kuului tarkentava kysymys. Sanoin, että ei kun Suomesta. ”Teillä on koulutusasiat siellä Suomessa hyvällä mallilla, eikö niin?” Tällä tavalla ihmemaa nimeltä Suomi tekee itseään tunnetuksi täällä Amerikassa.