Kahdentoista vuoden ajan suomalainen koulutus on inspiroinut muiden maiden koulutuksen uudistamista. Tuoreimmat PISA-tulokset aiheuttivat kuitenkin ikävän tahran koulumme kirkkaana loistaneeseen tähteen. Tiedotusvälineet niin Suomessa kuin muuallakin raportoivat koulutuksen tason romahduksesta ja ovat asettaneet samalla kyseenalaiseksi aikaisemmat saavutuksemme kansainvälisenä vertailuissa. Suomi on nyt ajautumassa samaan tilanteeseen kuin kaikki muutkin länsimaat – koulun uudistamisesta on tullut sekä moraalinen että poliittinen välttämättömyys.
Monet kansainväliset tarkkailijat ovat ylistäneet Suomen hyviä kouluja taitavine opettajineen ja rehtoreineen mutta ihmetelleet koulutuksen kehittämisen vaatimattomuutta. Erityisesti kummastusta on herättänyt meillä vallitseva näköalattomuus suomalaisen koulun tulevaisuudesta. Muun maailman ylistäessä koulutuksemme erinomaisuutta emme ole ymmärtäneet tai tohtineet uudistaa vanhoja rakenteita ja toimintaa ennakkoluulottomasti, kun se olisi ollut kaikki edellytykset olemassa. Nyt pakkoraossa tapahtuva uudistustyö paljon tuskallisempaa. Punaisen langan puuttuminen peruskoulun uudistamisen suunnasta ja erimielisyys lukion opetuksen tuntijaosta olkoot esimerkkeinä tästä.
Maailmalla seurataan nyt mielenkiinnolla miten suomalaiset reagoivat koulutuksensa laadun hiipumiseen. Jos toimisimme kuten useimmat vastaavassa tilanteessa olevat, vahvistaisimme koulujen keskinäistä kilpailua, viranomaisten opetukselle antamia määräyksiä, oppilaiden testaamista ja mitattavien oppiaineiden tuntimääriä. Omaperäisempi ratkaisu olisi vähentää perinteisen opetuksen määrää ja lisätä aktiivista, toiminnallista opiskelua esimerkiksi korostamalla yhteistoiminnallisuutta ja uteliaisuutta opettamisen ja oppimisen periaatteina.
Hyvä PISA-uutinen oli se, että suomalaisten aikanaan kulkemaa tietä ehdotetaan edelleen ohjenuoraksi koulujärjestelmien kehittämiseen. Menestyvien koulujärjestelmien keskeinen ominaisuus on koulutuksellinen tasa-arvo, ei koulujen keskinäisen kilpailun lisääminen. Koulujen autonomia opetuksen ja arvioinnin suhteen on tiukkaa ulkoista ohjausta ja oppilaiden mittaamista parempi tie. Meillä tarvitaan peruskoulun ja lukion uudistamiseen rohkeampia avauksia perinteisten rakenteiden ja saavutettujen etujen vahtaamisen sijaan. Kehittämisessä ollaan pahasti hakoteillä, kun kuvitellaan ankaramman kurinpidon tai teknologian opetuskäytön lisäämisen ratkaisevan kouluamme piinaavat vaivat.