Nyt toukokuussa täällä Washingtonissa varaudutaan kaskaiden tuloon. Tämä peukalonkokoinen, punasilmäinen ja äänekäs laulukaskas (Magicicada Brood X) esiintyy Yhdysvaltain itärannikon osavaltioissa täsmällisesti 17 vuoden välein. Sen nymfi elää maassa puolen metrin syvyydessä ja nousee sieltä keväällä elääkseen muutaman viikon lennellen ja soitellen. Naapurit ovat meitä pelotelleet vertaamalla kaskaita Hitchcockin Lintuihin. Toiset ovat kauhuissaan, joitakin tällainen luonnon ihme kiehtoo. Kaskasvuonna 1970 Bob Dylan teki tapahtumasta laulunkin, Day of the Locusts.
Amerikan alkuperäisväestö piti kaskaita herkkuna. Hyönteisten syöjiä tapaa täällä edelleenkin. Nuoren kaskaan voi syödä samalla tavalla kuin pehmeäkuorisen ravun. Suositeltava resepti on paistaa kaskaat voissa ja maustaa persiljalla. Kulmakunnan ravintolan keittiömestari suosittelee kaskaiden valmistamista seuraavasti: pyöritä kaskaat ensin vehnäjauhoissa, paista oliiviöljyssä ja tarjoa voi-valkoviinikastikkeen kera. Ja kaskaita riittää näinä viikkoina. Eekkerin alueelta niitä saattaa nousta maasta puolitoista miljoonaa yksilöä.
Toukokuussa voi myös ilmoittautua lukiolaisten kesäleirille. Kesän uutuus täkäläisillä koulutusmarkkinoilla on yliopistoon valmentava leiri. Parin viikon mittaisen ja kolme tuhatta dollaria maksavan ohjelman tarkoituksena on varmistaa jo hyvissä ajoin pääsy suosikkiyliopistoon. Leirillä ei istuta nuotiolla tai vaellella metsissä vaan kirjoitetaan esseitä, harjoitellaan lukion lopussa tuleviin testeihin ja totutellaan haastatteluun, jossa oma soveltuvuus joutuu koetukselle. Kilpailu opiskelupaikoista on kovaa, joten pari viikkoa kesälomasta jo lukioaikana ei kai ole kovin iso uhraus.
Tässä kuussa voi myös muistella menneitä. Toukokuun 17. päivänä 50 vuotta sitten päätettiin yksi Yhdysvaltain oikeushistorian tunnetuista oikeusjutuista. Kyse on tapauksesta ”Brown vastaan Opetusministeriö”. Kansasissa asuneelta värilliseltä Brownin perheeltä oli evätty oikeus lähettää koulunsa aloittava Linda uuteen valkoisille rakennettuun kouluun. Sen sijaan Lindalle osoitettiin kauempana oleva värillisten lasten koulu. Isä-Brown haastoi Opetusministeriön oikeuteen ja voitti jutun vuonna 1954. Tapausta pidetään tärkeänä siksi, että se vauhditti kansalaisoikeuksien tunnustamista kaikille amerikkalaisille.
Brownin tapaus oli myös iso moraalinen kysymys. Tähän asti koulutus oli peruslähtökohdiltaan eriarvoisuutta lisäävää. Koulutuspolitiikka nojasi ideaan ’erillisestä mutta tasa-arvoisesta’ koulusta, jonka mukaan värillisten lapsille oli omat koulut, joissa opetus muokattiin olosuhteiden, esimerkiksi puuvillankorjuun mukaan. Tie maan parhaisiin yliopistoihin oli siksi useimmille pystyssä.
50 toukokuuta sitten elämä täällä Washingtonissa oli monella tavalla erilaista kuin tänään. Värilliset eivät saaneet uida samassa altaassa kuin valkoiset. Bussissa oli mustille varattu vain peräpenkit. Elokuvateatterin parveke oli värillistä yleisöä varten. Brownin tapaus vauhditti liikettä, joka huipentui Martin Luther King juniorin vuonna 1963 Lincolnin monumentilla pitämään tunnettuun puheeseen I have a Dream.
Toukokuussa voi miettiä myös uutta alkua: elokuussa koulunsa aloittavia oppilaita ja opettajia. Aaro Järvelä oli Akvaarioprojektin aikaan yksi tämän aiheen innostuneista vetäjistä. Aaro ajatteli, että ensimmäisen koulupäivän pitäisi olla lapselle juhlahetki. Uusi alku. Koulutulokkaan tulisi tuntea, että häntä on odotettu kouluun. Juhla ei synny kruunuista ja korulauseista. Yksinkertaisista teoista ja pienistä sanoista kylläkin. Ensimmäisten päivien aikana koululaisen mielessä muovautuu käsitys koulusta ja oppimisesta. Näiden käsitysten muuttaminen on myöhemmin työlästä. Siksi alku on tärkeä.
Aihe oli meille molemmille ajankohtainen. Aarolla on kolme poikaa, joista yksi oli tuolloin koulussa ja toiset odottivat vuoroaan. Meillä Eero oli urakkansa jo aloittanut. Vertailimme Aaron kanssa poikien kokemuksia uudesta alusta.
Eeron ensimmäinen koulupäivä oli tutunomainen. Esiteltiin opettaja. Kysyttiin kenellä on allergioita. Puhuttiin järjestyssäännöistä. Oltiin ensimmäisellä välitunnilla. Toisen koulupäivän iltana Eero kertoi, että koulussa on paikka, johon ei saa mennä ilman lupaa. Kysyin onko se rehtorin kanslia. Ei. Keittiö. Ei. No mikä se sellainen paikka on, kysyin. ”Kirjasto.”
Jussin koulu alkoi torstaina. Perjantaina pojan koulusta kotiin palattua ylpeä isä tiedusteli mitä tämä oli tänään koulussa oppinut. Jussi siihen empimättä: ”En mitään. Opettaja sanoi, että oppiminen alkaa vasta maanantaina.”