Juuri päättyneen lukuvuoden aikana olen usein vastannut ulkomaalaisen esittämään kysymykseen, miksi suomalainen koulu on maailman paras. Tiedustelen kysyjältä ensin mitä ’paras’ hänen mielestään tarkoittaa. Kysyjä tarkentaa kysymystään koskemaan kuluneen vuosikymmen PISA-tutkimuksia. Tästä päästään sitten itse asian ytimeen, eli mikä on kansainvälisesti katsottuna suomalaisen peruskoulujärjestelmän hyvyyden perusta. Varon sanomasta, että meillä on paras koulu.
Suomalainen peruskoulu eroaa vertaisistaan neljällä tavalla. Ensinnäkin, suomalaiset nuoret oppivat koulussa matematiikkaa, luonnontieteitä, yhteiskuntatietoa sekä lukemaan ja kirjoittamaan paremmin kuin useimmat muut. Toiseksi, tämä hyvä oppiminen on kohtalaisen tasaisesti jakautunut eri koulujen kesken. Toisin sanoen koulujen väliset suorituserot ovat pienemmät kuin muissa maissa. Kolmanneksi, lähes kaikki suorittavat peruskoulun tavoiteajassa ilman jonkin luokan uusimista. Muissa maissa luokalle jääminen on yleistä. Ja neljänneksi, kaikki tämä hyvä saadaan aikaan kohtuullisella rahalla ja vaivalla.
Jos suomalainen koulu on edellisen perusteella erinomainen, niin miten se on saatu aikaan, kuuluu seuraava kysymys. Vastaan, että suomalaiset ovat sekä koulutuksensa kehittämisessä, että monissa muissa asioissa nojautuneet kahteen periaatteeseen. Peruskoulun luomisvaiheessa seurasimme aktiivisesti mitä muualla tapahtui ja sitten opimme niistä – joskus myös matkimalla toisten uudistuksia. Tärkeiden ratkaisujen kohdalla olemme kuitenkin rohkeasti valinneet oman tiemme ja pitäneet päämme silloin, kun se on ollut mielestämme oikein. Läntiset naapurimme ja monet maailman koulutusmahdit ovat toimineet toisin. Oppiminen toisista koulujärjestelmistä on ollut nihkeää tai sitten suuria uudistuksia on toteutettu siirtämällä koulutusmalleja muualta ja lankeamalla muutosagenttien lumoon.
Kerron myös siitä, että suomalaisen koulun menestyksen salaisuus piilee rohkeudessa tavoitella erinomaisuutta tekemällä asioita eritavoin kuin muut. Hyvä esimerkki on oppimisen arviointi. Valtakunnan suurin sanomalehti otti sopivaan aikaan toukokuussa näkyvästi kantaa oppilaiden jatkuvan kansallisen testaamisen puolesta. Pääkirjoituksessa vaadittiin Suomea ottamaan oppia Tanskasta, Englannista ja Ranskasta. Siellä oppilaita testaan toistuvasti kokeilla, joiden tuloksilla on usein ei-toivottuja vaikutuksia niin oppilaiden elämään kuin opettajien työhön. Olisi erikoista, jos meillä toimittaisiin tässä asiassa vastoin niitä periaatteita, jotka ovat tuottaneet meille poikkeuksellisen hyvän peruskoulun.
Edellä mainitussa pääkirjoituksessa oli osuvasti verrattu koulujärjestelmän toimintaa terveydenhuoltoon. Todettiin, että jos kansanterveyden tilassa havaitaan muutos huonompaan, viranomaiset kiirehtivät valistamaan kansalaisia kolesterolin tai makean elämän vaaroista. Kansakunnan terveyden tilaa ei kuitenkaan mitata niin, että jokaisen ihmisen terveys syynättäisiin joka vuosi. Eikä sinun tai minun terveyttä selvitetä ottamalla kaikki veri kehostamme ja mittaamalla sitten jokainen millilitra erikseen. Riittää kun tutkitaan edustava näyte, on sitten kyseessä kansakunta tai ihminen.
Samalla periaatteella voidaan luotettavasti seurata myös peruskoulun onnistumista maassamme. Koulutuspoliittisia neuvoja annettaessa on hyvä perehtyä siihen tietoon, jota maailmalla on yllin kyllin jatkuvan testaamisen ja opetuksen standardoinnin vahingollisista vaikutuksista opetukseen ja oppimiseen.
Yllättävän harvoin koulumme takia Suomessa vierailevat osaavat kysyä millainen on suomalaisen koulun tulevaisuus? On selvää, että erinomaiseksi osoittautunut peruskoulu antaa vahvan pohjan huomisen koulun pohtimiselle. Selvää on sekin, että nykyinen koulu kaikessa erinomaisuudessaan ei kuitenkaan riitä. Siksi yhteisen idean kokoaminen tulevasta suomalaisesta koulusta on tärkeää. Mielestäni olisi myös eduksi meille kaikille, että voisimme hienojen saavutusten lisäksi kertoa vieraillemme jotakin siitä, millainen meidän mielestämme suomalaisen koulun tulisi vuosikymmenen kuluttua olla. Tällaisen tarinan kertominen kirkastaisi myös itsellemme mitä me tulevaisuudessa tarvitsemme ja haluamme.
Yksi koulumme erikoispiirre on innovatiivinen koulurakentaminen. Rakennustaiteen museossa Helsingissä on avoinna näyttely, joka esittelee suomalaista kouluarkkitehtuuria ja joitakin sen helmiä. Moni esillä olevista kouluista on mielestäni ’tulevaisuuden koulu’ siksi, että se tarjoaa ympäristön monenlaiseen opettamiseen ja oppimiseen. Näyttelystä poistuessa syttyy mielessä ajatus, että kyllä meillä taitaa sittenkin olla maailman paras koulu.