Näinä päivinä noin 600 000 oppilaista on aloittanut opintonsa kesäloman jälkeen Suomen peruskouluissa. Täällä Yhdysvalloissa koulujen alkua odottaa 50 miljoonaa 5 – 17-vuotiasta nuorta. Kaikki edellä mainitut oppilaat kuuluvat siihen pieneen etuoikeutettujen joukkoon, jotka halutessaan voivat mennä joka päivä omaan kouluun. Kaikilla asiat eivät kuitenkaan ole näin hyvin. Arviolta 380 miljoonalla maailman peruskouluikäisellä ei tänä päivänä ole syystä tai toisesta mahdollisuutta käydä koulua.
Suomalaisille vanhemmille ja nuorillekin koulu on luonnollinen paikka oppia uutta ja kasvaa kohti vastuullista aikuisuutta. Vaikka suomalaista peruskoulua joskus arvostellaan persoonattomaksi ja tasapäistäväksi, valtaosa pitää sitä tärkeänä osana lapsen tiedollista kasvua ja sosiaalista kehitystä. Lain sallimaa mahdollisuutta suorittaa peruskoulu muulla tavoin kuin osallistumalla kouluopetukseen ei Suomessa juurikaan käytetä.
Täällä tilanne on toinen. Kotikoulun suosio kasvaa vuosi vuodelta. Kotikoulu tarkoittaa yleensä vanhempien päätöstä huolehtia lapsensa opettamisesta kokonaan tai osittain itse. Viisi vuotta sitten viranomaisten mukaan koulua kotona käyviä amerikkalaisia oli 850 000. Tänä syksynä odotetaan, että ainakin 1,2 miljoonaa nuorta opiskelee kotona koulun asemesta. Tämä on yli 2 prosenttia koko kouluikäisestä väestöstä.
Yksi kotona koulua käyvä on Floridassa asuva 13-vuotias Will. Hänen herää kouluaamuisin neljältä: aamiainen, kyyti uimahallille, kahden tunnin harjoitukset ja sitten kotiin toiselle aamiaiselle. Äiti Tracy on Willin opettajana siihen asti, kunnes Will palaa uimahallille päivän toisiin harjoituksiin. Willin ja hänen vanhempiensa haaveena on voittaa kultamitali Lontoon olympialaisissa 2012.
Willin tapaus on yksi esimerkki siitä, miksi vanhemmat valitsevat lapsilleen kotikoulun: se antaa enemmän mahdollisuuksia harjaannuttaa lapsen lahjakkuuksia. Kaksi kolmesta kotona opiskelevasta nuoresta ei pääse kouluun vanhempien uskonnollisen vakaumuksen takia tai koska vanhemmat eivät luota kouluun turvallisena kasvuympäristönä. Joka kuudennen kotona opiskelevan lapsen vanhemmat uskovat voivansa tarjota lapselleen itse parempaa tiedollista opetusta kuin opettajat koulussa.
Kansalaisyhteiskunnan toimintaan kuuluu, että vanhemmat voivat viimekädessä ratkaista millä tavalla lastensa koulutus järjestetään. Joissakin tapauksissa on ymmärrettävää, että koulun suorittaminen kotona on lapselle tai nuorelle sopivin ratkaisu. Täällä on kinasteltu erityisesti siitä, onko oikein eristää lapsi vertaisryhmistään tai kontrolloida liian paljon kenen kanssa hän aikaansa viettää.
Kriittisesti kotikouluun suhtautuvat kertovat tapauksista, joissa kotona opetettu nuori on ajautunut äärimmäisyyksiin sosiaalisen kehittymättömyyden takia. Naapurillanikin oli tarina kerrottavana. Vuosien ajan kotona opiskellut jääkiekkolahjakkuus ajautui lukioon mennessään suunnittelemaan kaverinsa kanssa samanlaista joukkomurhaa, kuin mitä Columbinen lukiossa tehtiin keväällä 1999. Kyseinen nuorimies ei todennäköisesti pitkään aikaan kulje vapaalla jalalla.
Kotikoulun puolestapuhujat painottavat, ettei ole yhtä ainoaa tapaa toteuttaa kotikoulua. Monille se on elämäntapa – mahdollisuus olla enemmän lasten kanssa. Jotkut hankkivat kotiopettajan, toisten opettajana ovat vanhemmat tai sukulaiset. Osa kotikoulua käyvistä osallistuu koulussaan sellaisille tunneille, joita isä tai äiti eivät osaa opettaa. Monet kotona opiskelevat nuoret osallistuvat erilaisiin harrastuksiin yhdessä vertaistensa kanssa. Vanhemmat eivät ole vain opettajia vaan myös oppijoita yhdessä lastensa kanssa.
Koulupaikan käyttämättä jättämiseen liittyy myös moraalinen näkökulma. Itse opin kotona, että ruokapöydässä tarjottu aterialautanen tulee aina syödä tyhjäksi kohteliaisuudesta kokkaajaa kohtaan ja myös siksi, että liian monella maailman kansalaisella on päivittäin pulaa ruoasta. Sama periaate koskee koulutuksen tarjoamista. Peruskoulupaikan tarjoaminen kaikille 120 miljoonalle maailman koulutuksen ulkopuolella olevalle lapselle vuoteen 2015 mennessä edellyttää noin 8 miljardin dollarin lisäinvestointia globaaliin kehitysbudjettiin. Arvioiden mukaan lapsen opettaminen kotona maksaa noin 500 dollaria vuodessa. Amerikkalaisen lapsen kouluttaminen koulussa tulee paljon kalliimmaksi, keskimäärin 7000 dollaria. Miten olisi, jos kotikoulua käyviltä säästyneet kustannukset valtion koulutusmenoissa siirrettäisiinkin kehitysmaiden kouluolojen parantamiseen? Amerikkalaiset saisivat yksinään kokoon tuon 8 miljardia. Tuskin lapsiaan kotona opettavilla vanhemmillakaan olisi mitään tätä hyvää tekoa vastaan.