Taistelu maapallon vahvimman valtion herruudesta on vauhdissa vaikka vaalit ovat vasta marraskuussa. Jo nyt näyttää selvältä, että kahden miehen kamppailussa tulee olemaan neljä teemaa: Irak, työllisyys, koulutus ja avioliitto. Irakin osalta kysymys on siitä, miten omat pojat ja tytöt saadaan elävinä takaisin kotiin. Talouspolitiikan keskeinen kysymys on niiden miljoonien työpaikkojen palauttaminen, jotka nykyisen hallinnon aikana ovat kadonneet.
Koulutus nousee myös syksyn vaalien yhdeksi pääteemaksi. Syy on ristiriitaiseksi osoittautunut liittovaltion laki nimeltään No Child Left Behind (eli ”Kaveria ei jätetä”). Istuva presidentti toi sen tuliaisina Texasista, jossa viranomaiset todensivat kuinka laeilla ja uhkavaatimuksilla voidaan kätevästi ojentaa opettajia ja kehittää kouluja. Nyt kahden vuoden ikään päässyt ja äänin 87-10 Senaatissa hyväksytty laki on käytännössä alkanut näkyä ja kuulua kaikissa osavaltioissa.
”Kaveria ei jätetä” on esimerkki siitä, miten ylevät aikomukset voivat tositoimissa olla arvaamattomia. Tämän liittovaltion lain keskeinen tavoite on tehdä kaikista koulunsa päättävistä amerikkalaisnuorista hyviä lukijoita ja laskijoita vuoteen 2014 mennessä. Tuhannelle sivulle kirjoitettu laki velvoittaa kaikki koulut huolehtimaan siitä, että kotikielestä, perheen varallisuudesta tai lapsen oppimisen edellytyksistä riippumatta jokainen oppilas oppii samat perustiedot ja -taidot. Ja ellei opi niin rangaistuksia seuraa. Ei pelkästään oppilaille vaan ennen muuta kouluille ja opettajille.
Oppilaiden edistymistä seurataan vuosittain standarditesteillä. Jokaisen koulun on osoitettava edellisvuotta parempia tuloksia. Elleivät testitulokset matematiikassa ja lukemisessa jatkuvasti parane, on koulun tehtävä korjaavia toimenpiteitä tai valtion rahallinen tuki loppuu. Tyypillisesti valtion osuus koulutuskustannuksista on reilu 10 prosenttia. Huonosti menestyvistä kouluista koostuva lista – jolla on tällä hetkellä ainakin kolmannes kaikista kouluista – kertoo vanhemmille millaisissa kouluissa heidän lapsensa opiskelevat. Jos oppilas on luuserikoulussa, ei hätää, sillä laki takaa vanhemmille oikeuden siirtää hänet ’hyvään’ kouluun.
Lainsäätäjät 15 osavaltiossa protestoivat ”Kaveria ei jätetä” –lakia vastaan. Moni epäilee eripuran kasvavan kunhan ’luuserikoulujen’ todellinen määrä tulee julki. Lähtötilanne on surkea. Kaksi kolmesta neljäsluokkalaisesta kaupunkilaislapsesta ei osaa vielä kunnolla lukea. Vain 5 prosenttia värillisistä oppilaista menestyy 4. ja 8. luokilla vähintään tyydyttävästi. Amerikkalaisnuorten menestyminen kansainvälisissä vertailuissa on keskitason alapuolella. Eikä asiaa auta se, että 3,8 miljoonaa perhettä elää köyhyysrajan alapuolella. Eikä se, että maan toiseksi suurin osavaltio on Poverty, jossa elää 34 miljoonaa kansalaista. Kyllä suomalainenkin tietää, että nälkäisenä ei oppiminen maistu.
Molemmista poliittisista leireistä arvostellaan nykyistä koulutusreformia siksi, että laki puuttuu liikaa osavaltioiden itsemääräämisoikeuteen eikä sen toteuttamiseen ole osoitettu tarpeeksi rahaa. Moitteita tulee myös siitä, että testitulosten oletetaan kertovan mitä sivistynyt kansalainen tietää ja osaa tehdä. Syystäkin ovat opettajat huolissaan maineestaan ja työpaikastaan. Moni pelkää, että jatkuva testaaminen johtaa oppimisen sijaan testeihin valmentamiseen. Ja mikä pelottavinta, lunttaaminen ja vilppi eri muodoissaan ovat pesiytymässä kouluihin, jotka samoavat tulosvastuun ja epärealististen odotusten tiheässä viidakossa.
Ellei koulutus ole tarpeeksi sytyttävä vaaliteema, kysymys avioliitosta saa monen veren kiehumaan. Vaalien yksi varma aihe on samaa sukupuolta olevien kansalaisten oikeus solmia avioliitto. Tällä hetkellä se on sallittu vain Massachusettsissa ja Vermontissa. Tuossa kongressitalon edustalla asiasta mieltään osoittanut henkilö kantoi kylttiä, jossa luki: Adam+Eve=6 miljardia, Adam+Steve=0. Voihan sitä noinkin ajatella.
Mitä tästä kaikesta voisi päätellä? No ainakin sen, että täkäläiset ovat yhdellä tapaa meistä suomalaisista poikkeavia: amerikkalainen ei juuri ole kiinnostunut oppimaan muulta maailmalta miten yhteisiä ongelmia voitaisiin ratkaista. Jos näin olisi, niin ennen ”Kaveria ei jätetä” –lain kirjoittamista olisi kannattanut käydä Teksasia kauempana katsomassa miten kouluja kehitetään. Me suomalaiset olemme ehkä tottuneet liikaakin matkimaan mitä muualla tehdään ja ajatellaan. Meillä on kuitenkin monta syytä olla ylpeitä siitä mitä meillä on ja kertoa siitä muillekin. Niin koulutuksesta kuin elämästä yleensä. Minä ainakin olen. Joka päivä.