Kun uusia opetussuunnitelmien perusteita kirjoitettiin 1990-luvun alkupuolella haettiin oppia ja ideoita ahkerasti ulkomailta. Muistan hyvin opintomatkat Englantiin, Saksaan, Yhdysvaltoihin ja Kanadaan. Tuolloin ajateltiin, että näillä koulutuksen mahtimailla on hallussaan sellaiset innovaatiot, joita meilläkin tulevissa uudistuksissa tarvitaan. Ja niin totisesti oli. Tässä alati jatkuvassa PISA-huumassa on syytä pitää mielessä se, että merkittävä osa suomalaisista pedagogisista ja muista koulun kehittämisen ideoista on tuontitavaraa. Nyt niistä nautitaan kouluissamme kotimaisilla mausteilla höystettyinä.
Yhteistoiminnallinen oppiminen, portfolio-arviointi ja ongelmanratkaisu matematiikan opetuksessa ovat hyviä esimerkkejä myöhemmin menestyksekkäiksi osoittautuneista koulutustuonnin innovaatioista. Suomalaisen koulun uudistamisen nerokkuus piilee siinä, että olemme taitavasti osanneet punoa maailmalta löytyneet ideat ja annetut ohjeet omaan perinteeseemme ja hyviin käytäntöihin. Mutta keneltä otetaan oppia nyt, kun koulujärjestelmäämme suitsutetaan maailman parhaana?
Olen tänä keväänä ollut yhteistyössä kanadalaisten ja amerikkalaisten päättäjien ja koulutuksen kehittäjien kanssa. Kun olen kertonut heille maailmalta tuotujen koulutusinnovaatioiden roolista Suomen koulutuksen menestystarinassa, on hämmästys ollut usein suuri. Johtopäätös on, että koulutuksen kehittämisessä aito kumppanuus ja vuoropuhelu ovat keskeisiä periaatteita. Perimmäinen haaste meillä kaikilla on lopulta sama: Millainen tulisi tulevaisuuden koulun olla? Näyttää olevan niin, ettei kenelläkään yksinään ole rohkeutta vastata tähän riittävän ennakkoluulottomasti ja luovasti.
Hyviä koulutuksen kehittämisen ideoita etsitään nykyisin toisaalta kuin pari vuosikymmentä sitten. Opetusministerit, tutkijat, konsultit ja opiskelijat suuntaavat tänään kohti Kanadaa, Singaporea ja Suomea. Koulutuksen vahva maine vetää näissä maissa puoleensa myös ulkomaisia sijoittajia ja suuryrityksiä. Nyt kun hyvän oppimisen salaisuus on selviämässä, meiltä koulutuksen parrasvaloissa paistattelevilta tahdotaan kuulla millaisena näemme koulun tulevaisuuden.
Uusi globaali koulutuksen kehittämisen kumppanuus voisi olla yksi ratkaisu tulevaisuuden hahmottamiseen. Tällaisen yhteistyön lähtökohtana voisi olla tällä hetkellä koulutuksessa hyvin menestyvien maiden yhteinen suunnan näyttäminen muille. Tulevaisuuden rakentaminen globaalinen kumppanuuden kautta voisi samalla johtaa aikaisempaa mielenkiintoisempiin koulutusinnovaatioihin ja rohkeampaan visioon uudenlaisesta koulusta.
Kanada, Singapore ja me olemme muita paremmassa asemassa ennen muuta siksi, että koulutuksemme on kansainvälisesti katsottuna varsin hyvässä kuosissa. Menestyminen kansainvälisissä vertailuissa on luonut meille maailmalla uskottavuutta koulutuksen uudistajina. Meillä kolmella on siksi varaa suuriin ajatuksiin ja myös rohkeisiin muutoksiin koulutuksen kehittämisessä. Muissa koulujärjestelmissä on korjattavana ongelmia, jotka on saatava kuntoon ennen suurempien kysymysten pohtimista.
Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että hyvin toimivia koulujärjestelmiä tulisi muuttaa muutoksen itsensä vuoksi. Perustelu onkin se, että nykyisin on vallalla käsitys, jonka mukaan vuoteen 2025 mennessä kouluun ei enää tarvitse tulla samasta syystä kuin tänään – siis tietoa oppimaan. Nykyisen kaltaiset opetussuunnitelmat, tuntijaot ja oppikirjat ovat tuolloin luultavasti menettäneet roolinsa koulutuksen lähtökohtina. Tällöin opettajan merkitys kasvaa erityisesti yksilöllisen oppimisen kannustajana, yhteistoiminnallisen opiskelun ohjaajana ja kasvatuksen ammattilaisena.
Mitä edellä mainittu globaali kumppanuus voisi olla käytännössä? Ensinnäkin, sen tulisi olla aidosti monikulttuurinen koulutuksen ideahautomo, jossa tulevaisuuden koulutusinnovaatioita tuotettaisiin yhdessä erilaisista lähtökohdista käsin. Toiseksi, globaalia kumppanuutta voitaisiin toteuttaa yhteisten kokeilu- ja tutkimushankkeiden avulla. Niillä testattaisiin ja jalostettaisiin tuotettuja ideoita ja innovaatioita. Kolmanneksi, globaali kumppanuus perustuisi verkostomaiseen kansainväliseen tutkimuskeskukseen, joka toteuttaisi edistyksellistä tietoa koulutuksen kehittämisestä.
Koulutuksesta ja osaamisesta toivotaan Suomen ulkomaanviennille uutta moottoria. Tämä onnistuu parhaiten silloin, kun suomalaisen koulutuksen maine ja uskottavuus ovat rautaisessa kunnossa. Tähän asti on menestytty kertomalla koulutuksemme menneisyydestä ja nykypäivän ratkaisuista. Kestävä menestys edellyttää kuitenkin myös hyvin perustelua näkemystä koulutuksen tulevaisuudesta. Älykkäästi rakennettu globaali kumppanuus tulevaisuuden koulun luomiseksi saattaisi olla yksi avain hyvän maineemme ylläpitämiseksi myös tulevaisuudessa.